Finnconista numero äks tarttui mukaan King Kong -sarjakuvakirja, euron maksoi, mainio on. Ilmestynyt vuonna 1974 Semicin toimesta, tarinan piirtäjästä ei mitään hajua. Mielikuvituksen puutteesta kaveria ei ainakaan voi syyttää, yllättäviä käänteitä riittää loppuun asti. Kuvat ovat, kuten näkyy, skannauksia mallia digikamera. Saatan vaihtaa ne joskus oikeisiin.
Lapsenuskossani luulin että King Kong on jumalattoman suuri apina, eli siis luonnonlakeja uhmaavaa kokoaan lukuunottamatta vallan tavallinen gorilla. Ilmeisesti kuitenkin 11 aiemmassa albumissa on tapahtunut jotain merkillistä, sillä Empire State Buildingin katolta tippumisen jälkeen Kongin aivot on mm. korvattu sähköisillä vastineilla, jotka Gogra, iljettävä ja ruma kääpiö on varastanut omaan robottiinsa ja Kongin kavereina toimivat tiedemiehet ovat joutuneet rakentamaan uudet!
Gogralla on painovoimaa säätelevä aparaatti, jolla hän kykenee kuun massaa hyväkseen käyttämällä aiheuttamaan jos jonkinmoisia luonnonmullistuksia, joten YK on pakotettu maksamaan tälle massiiviset yhden (1) miljardin lunnaat - jotka tosin kultaharkkoina vievät aika hemmetin monta harkkoa.
Onneksi prof Joyce ja Dick Mason, jotka Kongin jo kolmannet aivot kokevat kavereikseen, päättävät tehdä asialle jotain ja ensi töikseen asentavatkin apinan päähän ties mitä aparaatteja, ja selkään tietenkin kaksi suihkumoottoria, onhan jumalattoman suuri gorilla selkeästi paras mahdollinen aihio ilma-alukseksi. Sähköaivotkin ovat sen verran kompaktia kokoa, että ajukoppaan mahtuu vielä ohjaamo kahta tiedemiestä varten.
Gogran lentävä lautanen saapuu hakemaan kultakuormaa, sotilaat ja poliisit aikovat napata hänet, mutta tämän ilkkuva äänipä ilmoittaa aluksen olevan vain kauko-ohjattu droidi ja oman olinpaikkansa tuntemattoman ja kaukaisen. Sotilaiden pettymys on suunnaton: "Peijakas!". Sankarillisen mutta aivan saatanan tyhmän poliisin urheasta toiminnasta huolimatta alus pakenee yläilmoihin.
Tällä välillä King Kongkin saadaan laukaistua ilmaan, mutta apinassa on sen verran gorillaa jäljellä, että se alkaa riemuissaan takomaan rintaansa ja karjumaan ilmassa. Syöksykierre kohti maatahan semmoisesta seuraa. Onneksi ohjaamosta löytyy taikanappi, ja Kongin suusta kyetään ampumaan paineilmaa niin tuhottomalla voimalla, että putoaminen pysähtyy ja meno oikenee.
Kunhan Kongia on toruttu turhasta innokkuudesta, matka jatkuu ilmojen halki seuraten kultakuormaan piilotettua salaista lähetintä, näköetäisyydellä toki - onneksi lautasessa ei tunnu olevan tutkaa eikä kameroitakaan taakse. USAF:n jokunen hävittäjäkin ilmestyy uhittelemaan lautaselle, mutta kauko-ohjattava Gogra-pommi (lähinnä luojan naamaa nokassaan kantava ohjus) ja konekiväärin luodit takaisin ampujaansa lähettävä magneettisäde tiputtavat ne.
Mutta voi kauhistus! Gogran lautasessa oleva mikroanalysaattori (havaitsee pienimmänkin esineen 20 mailin etäisyydeltä!) havaitsee King Kongin seuraavan alusta ja alkaa suorastaan Ilmojen Korkeajännityksen tasolle nouseva, melko omituinen koiratappelu futuristisen ilma-aluksen ja primitiivisen lentoapinan välillä. Kongilla tai Kongissa ei tietenkään ole mitään tuliaseita, mutta voihan vastustajaa vaikka yrittää lyödä nyrkillä. Gogran ampumat poranteräohjukset kuitenkin tuhoavat Kongilta rakettimoottorit, jolloin tämä tietenkin tippuu kuin kivi.
Ihmiset katsovat parhaaksi laukaista heittoistuimensa ja lentävät ulos pääkallosta, Kong taaseen tipahtaa mereen ja virtakytkin napsahtaa off-tilaan. Gogran lautanen löytää meressä uiskentelevät professorin ja Dickin, mutta tappamisen sijaan poimii nämä imukuppilonkeroilla (w00t!) mukaansa. Gograkin tokaisee ohjauslinkkiinsä perinteiseen tapaan, että mereen kuoleminen olisi ollut kaksikolle i-han lii-an help-po-a.
Aaltojen alla Kongin tömähdys pohjaan herättää vedenalaisessa piilopaikassaan nukkuvan jättiläiskokoisen mursun (wtf?), joka ei mitoissaan mitenkään häviä apinallemme. Merihirviöiden vuosimiljoonaiseen tapaan se päättää hyökätä tunkeilijan kimppuun, mutta onnistuu lähinnä herättämää ja suututtamaan tämän. Kong paiskaa mursun kuoliaaksi kallioon, eikä anna muidenkaan meren elävien vittuilla itselleen. Kong tunkee sormet päänsä sisään, toteaa ihmisten kadonneen ja lähtee rynnimään lähettimen signaalin suutaan.
Lentoalus saapuu Gogran salaiselle saarelle, missä tämä on orjuuttanut jonkin alkuasukasjoukon orjikseen. Sankarit viskataan ulos aluksestaan, eikä näille aiheuta vahinkoa edes jäädä reilun sadan kultaharkon runnomaksi, puhumattakaan pahan kääpiön luennosta aiheesta "minkä saatanallisen suunnitelman aion seuraavaksi toteuttaa".
Professori ja Mason oli kyllä tarkoitus tappaa, mutta esimerkiksi ampuminen ei tietenkään tule kysymys, teloitus on pakko suorittaa ampumalla heidät katapultilla ilmaan, jotta Gogran kingkong-luokan robotti, joskin valkoihoisen miehen näköinen malli, Goljat voi tappaa heidät suoraan ilman jättimäisellä krikettimailalla. Tämä ei tietenkään kannata, sillä merenpohjaa pitkin ryysinyt Kong nappaa sankarit kesken ballistisen radan ja tunkee turvaan päähänsä, joskin osumasta pökertyneinä.
Apina päättelee isäntiensä olevan kuolleet ja pistää ranttaliksi ja humpaksi. Taistelu Goljattia ja lentoalusta vastaan sokeiseekin sen hetkeksi, mutta neuvokkaat ihmiset toimivat Kongin silminä. Maailman tuhoisinkaan ase ei auta Gograa, lentoalus tuhotaan ja Goljattikin ottaa hetken lukua.
Valitettavasti alkuasukkaat ovat Gogran puolella, Kongin ohjaamoon lingotaan pilotin tainnuttama kivi, Goljat nousee takaisin tolpilleen, King Kong hoippuu jälleen sokeana ja kirja loppuu! Voi surkeus!
Jessus mitä happokamaa. Huomatkaa äänitehosteet.
