Tapiirin muistolle

Tapiirin kansi.Surkeaa. Eksyin matkoille Hervannan ilmeisesti ainoaan divariin (löytyy sieltä kauppakeskuksen yläkerrasta) ja sieltä ostin numeron parasta sarjakuvalehteä, jota maassamme on kuunaan julkaistu. Surkeaa tässä on tietysti se, että kyseessä oli numero 2/85, ei esimerkiksi 8/09. Kyse on  tietenkin Tapiirista, jota julkaistiin vuosina 1984-1991 – tosin loppupäässä kustannusyhtiö Kersan huomassa mukaan valikoituneiden sarjojen taso oli siinä määrin vaihtelevaa, ettei lehden loppumisen syy liene varsinainen mysteeri (jos kohta laadukkaita sarjoja löytyy myös jälkipään numeroista).

Joka tapauksessa tässä on sellainen lehti, jonka pitäisi edelleen ilmestyä. Mukana lyhyitä pätkiä useammaltakin merkittävältä piirtäjältä, etunenässä Enki Bilalilta ja Benoît Sokalilta. Eihän sitä muutamassa sivussa saa mitään uutta kansalliseeposta aikaan, mutta Ankardo ehtii taas käväistä paikalla ihmettelemässä yhtä likaista juttua, johon joutuu tahtomattaan mukaan. Mukana ei edes ole ihmisiä, kuten joissakin alkupään Ankardoissa oli tapana, mikä on tietysti positiivista, koska ihmiset Ankardossa eivät ideana ole koskaan toimineet. Eikö näitä À Suivre’iin tehtyjä lyhäreitä sitäpaitsi voisi koota albumiin…

Enki Bilal: Plits

Enki Bilal: Plits

Bilalin tuotoskin on hiukan höpsö scifilyhäri, jonka tarinassa on samaa huoletonta hölmöilyä kuin joissakin suomalaisen huumorikirjallisuuden edustajissa – mutta siinä on useita sivuja Bilalin taidetta, joten se saa paljon anteeksi. Tämä lienee ns. Väärä Mielipide, mutta eihän miehen scifisarjoissa yleensäkään tunnu mitään tolkkua olemaan, mutta aivan omanlaisensa tunnelma.

Kuten kansi antaa olettaa, mukana on myös Spirit (ja hieman asiaa Spiritistä ja Eisneristä) ja useita muita tarinoita. Peräti kolmessa on kuvattu alastonta naisvartaloa, joka on varmasti ilahduttanut joitakin kohderyhmän edustajia runsaasti. Joka tapauksessa jokainen laadukkaan eurosarjakuvan edustaja on tuntenut lämmön pilkkeen pienessä mustassa sydämessään, kun tämä julkaisu on postilaatikosta tipahtanut, siitä olevan varma.

Tämän jälkeen ei vastaavia lehtiä ole juuri tavattu. Kvaakin mukaan sellainen lehti kuin Alpha yritti samaa parin vuoden ajan, mutta ei oikein mennyt kaupaksi. Tämän takia en varmaan myöskään muista missään siihen törmänneeni. Jysäyksen sen sijaan tilasin ensi tilassa kuultuani siitä, ja siinäkin muutamia mainioita sarjoja julkaistiin, mutta projektissa ei tuntunut olevan mitään kantavaa visiota, joten onko ihme, ettei mikään kohderyhmä sitä tuntenut oikein omakseen. Jos minä tilaan lehden lukeakseni hassuja ihmissuhdesarjoja, omituisia scifipätkiä ja Blacksadia, minkä ihmeen takia siihen samaan lehteen pitäisi tunkea vielä esimerkiksi (eurooppalainen) shoujo-viritys?

Toisaalta, ehkä Internet on osaltaan tehnyt antologialehdet tarpeettomiksi. Johan Kvaakissa, Sarjainfossa ja Tähtivaeltajassa kerrotaan, mikä on kovinta shittiä ikinä, ja sitä voi sitten hankkia käsiinsä kokonaisen albumillisen. Sekalaismakasiinissa saa tietysti kaikkea muutakin, sarjakuvan kenttä laajenee ja voi tehdä yllättäviä löytöjä, mutta kaikenlaisia sarjoja pullahtelee sieltä täältä internetissäkin, joten ehkäpä tämän puutteen kanssa voi elää, kun ei sille kukaan näy mitään tekevänkään ja tottahan se on, kielialueemme on kovin pieni.


Kun keksin tälle blogille nimeä, ajattelin sitä enemmänkin symbolisena, merkiten sillä teemoja, joita käsittelisin. Dinosaurukset tulivat kuitenkin jo vastaan, ja toden totta, tässä lehdessähän on flakpanzer, juuri sellainen Wirbelwind, jonka perusteella hahmottelin tuon mahdollisesti näkemänne faviconin – piti tosin pikselikuvien rajoitusten vuoksi ottaa taiteellisia vapauksia mm. vaunun aseistuksessa.

flakpanzer