Voiko myötähäpeään kuolla?

KansiJoskus käy niin, että törmää niin loistavaan teokseen, että sitä ei kerrassaan malta laskea käsistään (tai toistolaitteestaan), ennen kuin on päässyt loppuun saakka. Joskus taas teos on niin loisteliaalla tavalla typerä, että sitä ahmii naurusta tirskuen, pohtien mihin käsittämättömiin sfääreihin tarina tai sen toteutus seuraavalla sivulla päätyy. Visuaalinen media, elokuvat ja sarjakuvat ovat erityisen hedelmällisiä kalkkunoiden kannalta.

Hack/Slash Annual: Suicide Girls ei valitettavasti ole kumpaakaan. Se on mahdollisesti pöljin (paperille painettu) sarjakuva, johon olen törmännyt koko vuonna, ja minun piti taistella sen kanssa muutamien sivujen erissä, jottei myötähäpeä nousisi sietämättömän suureksi. Jonkinlaista lohdutusta sain sentään siitä seikasta, etten itse ole maksanut tästä julkaisusta mitään.

Hack/Slash on minulle ennestään tuntematon sarja – ja melko tuntemattomana saa pysyä jatkossakin, kiitos kysymästä, sillä tästäkin näytteestä on vastuussa piirtäjä-käsikirjoittaja Tim Seeley. Sarja pohjaa slasher-filmigenreen, päähenkilönä on Cassie, tietysti se pakollinen slasher-elokuvan viimeinen uhrityttö, jota hirviömäinen tappaja ei saakaan hengiltä, vaan joka on lähtenyt vastaiskuun ja hoitelee enemmänkin pahiksia saapaskukkulalle. Pakollisena sidekickinä on järkälemäinen Vlad – nätti fiksu tyttö ja vähän yksinkertainen, fyysisesti voimakas mies, aivan kun tällainen dynaaminen duo olisi nähty jossakin muuallakin? Muitakin hahmoja ilmeisesti on, esimerkiksi tässä tarinassapuhelimitse esiintyvä Chris, joka ilmeisesti on tämäntyyppisen julkaisun lukijan alter ego. (älkää minulta kysykö, selvitin tämän Wikipediasta!)

Stereotyyppistä lukijaa ei tarvitse kaukaa etsiä. Tämä spesiaali tekee crossoverin todellisen maailman kanssa. Tarinan merkittävin elementti on punkkareita, gootteja ja emotyttöjä pursuava pin-up-saitti SuicideGirls, joka jos nyt kohta sisältääkin aika sööttejä tyttöjä (hei, osalla on jopa lihaa luiden ympärillä!), on jo nimestä lähtien kohtalaisen korni. Integraatio on niin pitkällä, että Cassie löytyy edelleen saitin muiden tyttöjen seasta.

Tietysti pääkopassa elää edelleen pieni toivo siitä, ettei Hack/Slash ole kerrassaan puolimielistä kuraa alusta loppuun. Tämän päätelmän teen siitä, että tämänkertaisen tarinan aiheena on nimittäin internet, ja mehän tiedämme, että jos tarinan aihe on internet, sen pitää olla Neal Stephensonin tai jonkun vastaavan käsialaa, jottei se aiheuttaisi spedepasasmaista otsaanlyöntikilpailua. Joka tapauksessa olin jo ehtinyt toivoa, ettei 2000-luvulla kukaan enää kehtaisi tehdä tarinaa Tietoverkossa Asuvasta Hirveästä Demonista, mutta näemmä olin väärässä.

Kyllä vain, lievästi ilmaistuna hivenen mielisairas taiteilija onnistuu tappamalla itsensä sähköiskulla siirtämään tietoisuutensa internettiin, minkä jälkeen tämä onnistuu lähettämällä muutamalle itsemurhatytölle kummallisena näköisen giffin saamaan nämä seuraamaan perässä. Ilmenee niin ikään, että pahalainen onnistuu mm. pomppaamaan Ipodista kantajansa päähän kaappaamaan näiden ruumiit omiin tarkoituksiinsa.

Nyt täytyy tietysti todeta, että kautta aikojen pahantahtoiset henget ovat tarinoissa asuttaneet mitä erilaisimpia esineitä ja kojeita. Kauhukirjallisuudessa voimme ottaa maailman sisäisenä piirteenä esimerkiksi itsenäisiin toimiin kykenevän, silmällä katsoen aivan tavanomaisen Plymouth Fury -henkilöauton. Tietokoneesta toiseen pomppivan demoninkaan ei siis välttämättä tarvinne noudattaa kaikkia TCP/IP-protokollaperheen rajoituksia. Varmasti tämäkin tarina olisi jonkun toisen käsissä voinut olla aivan järjellinen!

Seeleyn kunniaksi on sanottava, että hän on ilmeisesti sentään nähnyt internetin joskus, joten vastaan ei sentään tule GUI interface using visual basic to track the killers IP address -tason jargonia, jossa hassun kuuloisia sanoja laitetaan peräkkäin teknologisen vaikutelman saavuttamiseksi. Seeley ymmärtää pikaviestinten, sähköpostin ja veppisivujen konseptin. Missä vika?

Ei, en ole editoinut mitään näiden kuvien teksteistä.

1010 niin kuin me internetissä tapaamme sanoa

0101 niin kuin me internetissä tapaamme sanoa

OMG PLZ LOL WTF

OMG PLZ LOL WTF

Kenellekään ei voi kertoa mitä KYBERVALLANKUMOUS on, se pitää nähdä itse.

Kenellekään ei voi kertoa mitä KYBERVALLANKUMOUS on, se pitää nähdä itse.

Luulin, että mielenpyyhkivä basiliski näyttäisi edes jotenkin dramaattiselta. (Hyvä on, sitä ei olisi turvallista painaa edes lehteen)

Luulin, että mielenpyyhkivä basiliski näyttäisi edes jotenkin dramaattiselta. (Hyvä on, sitä ei olisi turvallista painaa edes lehteen)

I rest my case.

I rest my case.

Eiköhän tällä tietty ostajakunta kuitenkin ole. Paljasta pintaa ja verta riittää, ja itse tarinan jälkeen löytyy vieläpä Cassien oma Suicidegirls-kuvasarja.

Tapiirin muistolle

Tapiirin kansi.Surkeaa. Eksyin matkoille Hervannan ilmeisesti ainoaan divariin (löytyy sieltä kauppakeskuksen yläkerrasta) ja sieltä ostin numeron parasta sarjakuvalehteä, jota maassamme on kuunaan julkaistu. Surkeaa tässä on tietysti se, että kyseessä oli numero 2/85, ei esimerkiksi 8/09. Kyse on  tietenkin Tapiirista, jota julkaistiin vuosina 1984-1991 – tosin loppupäässä kustannusyhtiö Kersan huomassa mukaan valikoituneiden sarjojen taso oli siinä määrin vaihtelevaa, ettei lehden loppumisen syy liene varsinainen mysteeri (jos kohta laadukkaita sarjoja löytyy myös jälkipään numeroista).

Joka tapauksessa tässä on sellainen lehti, jonka pitäisi edelleen ilmestyä. Mukana lyhyitä pätkiä useammaltakin merkittävältä piirtäjältä, etunenässä Enki Bilalilta ja Benoît Sokalilta. Eihän sitä muutamassa sivussa saa mitään uutta kansalliseeposta aikaan, mutta Ankardo ehtii taas käväistä paikalla ihmettelemässä yhtä likaista juttua, johon joutuu tahtomattaan mukaan. Mukana ei edes ole ihmisiä, kuten joissakin alkupään Ankardoissa oli tapana, mikä on tietysti positiivista, koska ihmiset Ankardossa eivät ideana ole koskaan toimineet. Eikö näitä À Suivre’iin tehtyjä lyhäreitä sitäpaitsi voisi koota albumiin…

Enki Bilal: Plits

Enki Bilal: Plits

Bilalin tuotoskin on hiukan höpsö scifilyhäri, jonka tarinassa on samaa huoletonta hölmöilyä kuin joissakin suomalaisen huumorikirjallisuuden edustajissa – mutta siinä on useita sivuja Bilalin taidetta, joten se saa paljon anteeksi. Tämä lienee ns. Väärä Mielipide, mutta eihän miehen scifisarjoissa yleensäkään tunnu mitään tolkkua olemaan, mutta aivan omanlaisensa tunnelma.

Kuten kansi antaa olettaa, mukana on myös Spirit (ja hieman asiaa Spiritistä ja Eisneristä) ja useita muita tarinoita. Peräti kolmessa on kuvattu alastonta naisvartaloa, joka on varmasti ilahduttanut joitakin kohderyhmän edustajia runsaasti. Joka tapauksessa jokainen laadukkaan eurosarjakuvan edustaja on tuntenut lämmön pilkkeen pienessä mustassa sydämessään, kun tämä julkaisu on postilaatikosta tipahtanut, siitä olevan varma.

Tämän jälkeen ei vastaavia lehtiä ole juuri tavattu. Kvaakin mukaan sellainen lehti kuin Alpha yritti samaa parin vuoden ajan, mutta ei oikein mennyt kaupaksi. Tämän takia en varmaan myöskään muista missään siihen törmänneeni. Jysäyksen sen sijaan tilasin ensi tilassa kuultuani siitä, ja siinäkin muutamia mainioita sarjoja julkaistiin, mutta projektissa ei tuntunut olevan mitään kantavaa visiota, joten onko ihme, ettei mikään kohderyhmä sitä tuntenut oikein omakseen. Jos minä tilaan lehden lukeakseni hassuja ihmissuhdesarjoja, omituisia scifipätkiä ja Blacksadia, minkä ihmeen takia siihen samaan lehteen pitäisi tunkea vielä esimerkiksi (eurooppalainen) shoujo-viritys?

Toisaalta, ehkä Internet on osaltaan tehnyt antologialehdet tarpeettomiksi. Johan Kvaakissa, Sarjainfossa ja Tähtivaeltajassa kerrotaan, mikä on kovinta shittiä ikinä, ja sitä voi sitten hankkia käsiinsä kokonaisen albumillisen. Sekalaismakasiinissa saa tietysti kaikkea muutakin, sarjakuvan kenttä laajenee ja voi tehdä yllättäviä löytöjä, mutta kaikenlaisia sarjoja pullahtelee sieltä täältä internetissäkin, joten ehkäpä tämän puutteen kanssa voi elää, kun ei sille kukaan näy mitään tekevänkään ja tottahan se on, kielialueemme on kovin pieni.


Kun keksin tälle blogille nimeä, ajattelin sitä enemmänkin symbolisena, merkiten sillä teemoja, joita käsittelisin. Dinosaurukset tulivat kuitenkin jo vastaan, ja toden totta, tässä lehdessähän on flakpanzer, juuri sellainen Wirbelwind, jonka perusteella hahmottelin tuon mahdollisesti näkemänne faviconin – piti tosin pikselikuvien rajoitusten vuoksi ottaa taiteellisia vapauksia mm. vaunun aseistuksessa.

flakpanzer