Lastenohjelmaa aikuisille

G.I. Joe ResoluteKaikkeen sitä törmääkin.

Mehän tunnemme kaikki lapsille suunnatut lauantaiaamun amerikkalaiset piirrossarjat – lapsille tai nimenomaan poikalapsille, vähän ajankohdasta ja kulttuurista riippuen. Niissä on jokunen sankari (mutanttikilpikonnia, prätkähiiriä, samuraimaasikoja, you name it, we got it), muutama tukipuolen hahmo hoitamassa esimerkiksi varusteiden huoltoa ja aina sama pahaksi luokiteltu organisaatio vastassa (silti monissa tapauksissa sankarit ovat yllättyneitä, “taas nuo”). Sankarit taistelevat roistonketaleita vastaan varsin suoraviivaisin menetelmin, aseista lähtee aina säteitä ja niillä ei koskaan kuitenkaan osuta kenenkään, ja ennen kaikki nuket toimintafiguurit tekevät kauppaansa.

Alan klassikoihin kuuluu tietysti G.I. Joe, joka on epämääräisessä määrin sukua Euroopan markkinoille lanseeratulle Action Manille. Varsinainen G.I. Joenkin edesottamuksia pahaa Cobra-järjestöä vastaan saimme Suomessakin seurata jonkin verran Semicin vuosikausia julkaiseman Action Force-lehden muodossa. Itse luin vain satunnaisia vastaantulleita numeroita, mutta mitenkään erityisen vakuuttunut en kyseisestä sarjasta ollut.

Sen vuoksi hieraisin silmiäni kerran jos toisenkin, kun kuulin, että G.I. Joesta tehtäisiin “aikuiseen makuun” suunnattu animaatiosarja, jonka käsikirjoittajaksi olisi hankittu – kukapa muukaan kuin Warren Ellis – eikä kyseessä edes olisi mikään Garth Ennisin ja Battler Brittonin kaltainen omien lapsuusmuistojen uudelleenversiointi, Ellis aivan suoraan toteaa, ettei tiennyt koko G.I. Joesta etukäteen oikein mitään, vaikka olikin lapsuudessaan törmännyt tämän euroinkarnaatioon Action Maniin.

Tuloksena on G.I. Joe: Resolute, tunnin animaatio, jonka voi katsoa joko putkeen tai kymmenen 5 minuutin episodin ja 10 minuutin sarjana, riippuen tietysti missä muodossa kenenkin (amerikkalainen) tv-yhtiö lähettää, mutta näppärästi onnistuin katsomaan kaikki webisoodit (sic) Youtubesta. Onko Resolute sitten parasta mitä ihmiskunta on saanut aikaan sen jälkeen kun joku oli keksinyt kääriä herkkusienen pekoniin ja grillata sen?

Ei. Päädyin katsomaan kokonaisen tunnin lauantai-aamun piirrettyjä ja sellaisen mustavalkoista vastakkainasettelua. Resolutessa ei ole syvyyttä, twistiä, tylyyttä, erotiikkaa, politiikkaa, yhteiskuntakritiikkiä, ihmiskuvausta, populaarikulttuuriviittauksia eikä juuri muutakaan “aikuista ulottuvuutta”. Siinä tosin tapetaan ihmisiä, heti alkuunsa tapetaan jokin vakiohahmo, joka ilmeisesti G.I. Joen parissa kasvaneille mieslapsille on hyvinkin rakas, mutta josta minä en tähän hätään muista mitään. Niin ikään pakollista tuomiopäivän laitetta päästään tällä kertaa ihan oikeasti demonstroimaankin, sillä nimittäin ensi töikseen muutetaan Moskova parkkipaikaksi.

Taisteluihin on saatu päivitys. Niissä ammutaan enimmäkseen ruutiaseilla, milloin ei käytetä pakollisia ninjavarusteita. Ammunnan kohteena olevat viholliset lakoavat maahan, mikä tietysti on huomattavasti aikuisempaa kuin jo muinaisessa Teenage Mutant Ninja Turtlesissa, jossa hyvin yksinkertaisesti todettiin vastapuolen rivijäsenten olevan robotteja ja siten aivan vapaasti telottavissa (Keeko ei lainkaan arvosta moista rasismia). Kaikeksi onneksi perinteinen, suomalaisessa varusmieskoulutuksessa ehkä turhaankin väheksytty “tulituksen kohteeksi jouduttaessa seistään keskellä avointa tilaa ja ammutaan takaisin”-taktiikka kyllä nähdään.

Ilmeisesti tälle löytyy kuitenkin yleisöä amerikkalaisten nostalgian voimin, jotkut olivat internetissä jopa kehuneet. Kaipa minäkin katsoisin Olipa Kerran Sin Cityn.